25.1.2014 SaVe II – TKB 6 – 4

Masalan hallissa lämmitys hoidetaan kahveilla. Kahvin hinta oli 1,50 euroa – olikohan tässä nousua viime vuodesta, jolloin lato veti joka nurkasta? Turnauksen toisessa pelissä vastaantulijana oli TKB, jonka suunta taulukossa näyttää olevan laskemaan päin, vaikka joukkue näytti ensisilmäyksellä edellistä vastustajaa paremmalta. Maalinteossa oli aluksi tuttuun tapaan kakkoskenttä Jarnon viedessä Save II:n johtoon. Tällä kertaa kuitenkin muutkin kentät hoitivat tehokkaasti aikansa kentällä ja valttina ja vahvuutena Save II:n kaudella 2013-14 tähän mennessä on ollut tasaisuus. Ottelu oli varsinaisesta vuoristo- tai ennemminkin pomppurataa, sillä kumpikin joukkue oli vuorotellen johtoasemassa. Parhaiten mieleen jäi valitettavasti TKB:n 4-4-tasoitusmaali 3. erän11. sekunnilla aloituksen jälkeen TKB:n pakki roiskaisi pallon maalille ja hyökkääjä pääsi sohaisemaan pallon ilmasta maaliin. Save II kuitenkin hoiteli voiton tältä kaudelta tuttuun tapaan viimeisessä erässä, maalintekijöinä Pete ja Oliver ottelun 2. maalillaan.

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2011-2012
Close Bitnami banner
Bitnami