27.10.2012 LoHi – SaVe 5-9

27.10.2012 LoHi – SaVe 5-9


Paikkana Kauklahden salibandypyhättö THT-Center(kirjainyhdistelmä, jonka merkitys jäänee ikuiseksi arvoitukseksi), tavoitteena jatkaa ensimmäisen turnauksen hyviä esityksiä.

Ensimmäisenä hikistä pyrstöään Savelle heiluttelee LoHi. Viime kauden 3.divariputoaja tiedettiin alunperin vahvaksi, mutta aavistuksen ylimieliseksi joukkueeksi. Kiitos valmennuksen tiukan skouttauksen joukkue tiesi ketkä vastustajista tarvitsee laittaa erikoisvartiointiin.

Saven pelaajat ottivat lämpöä ennen peliä joko juoksentelemalla kirpeässä ulkoilmassa tahi ravaamalla ahdasta käytävää edestakaisin. Vastustajan valmistautuminen oli lähinnä kilpailua siitä kuka saa poltettua röökinsä nopeiten(yli puolet vastustajan joukkueesta tupakalla oven ulkopuolella ennen ottelua).

Tällä kertaa puolustus laitettiin jatkuvan iholla roikkumisen uhreiksi, oikeat laidat blokkaavat vasemman pakin ja vasemmat laidat juoksevat oikean puolustajan rinnalla. Tuntui toimivan päätellen vastustajan puolustuksen turhautumiseta ottelun edetessä. Save otti salama-alun otteluun karkaamalla 3-0 johtoon vastustajan hyvällä avustuksella. Ensimmäisen maalin vastustajan puolustus möhli omaan maaliinsa, maalin tilastoihinsa haki pöytäkirjan pitäjiä uhkailemalla Mikko ”Lokki” Toiviainen. Seuraavat 2 maalia täräytti Tomi ”SairasVeto” Karikoski sairailla vedoillaan.

Tämän jälkeen Save päätti antaa vastustajalle vielä pientä löysää ja päästi vastustajan 3-3 tasoihin. Seuraavaksi olikin vastustajan vuoro avittaa jälleen kerran Savea omalla maalillaan -> selvästikin tuoppien tarjoaminen vastustajille edellisenä iltana baarissa avittaa oman joukkueen suoritusta!

LoHi yritti vielä kerran katiskasta ulos tulemalla 4-4 tasoihin, mutta tunnetusti Save osaa pyydystensä teon ja vastustajan hyvän olon tunnetta hyväksi käyttäen täräytti itsensä seitsemässä minuutissa 8-4 johtoon. Maaleista vastasivat laukausnapin löytänyt Lasse Mikkonen, mahtivireeseen mentaalisesti ja fyysisesti päässyt Tomi Karikoski x 2 (alla jo 2 ennestään = 4 maalia!) ja Ilmis ilmiömäisesti kerran pujottelemalla vähintään kuuden vastustajan lävitse. Peli taputeltu, lopussa kuriositeettina molemmille vielä yksi maali.

Pelin käännekohtana Saven 3 maalin johdon menettäminen ja siitä toipuminen ilmiömäiseen loppupeliin, tällä kertaa ei selkäranka napsunut vaan pelattiin loppuun asti omaa peliä O/.

Kolme *** nappaa itselleen neljällä upealla maalilla Tomi ”Snaipperi” Karikoski!

Julkaistu kohteessa SaVe peliraportit 2012-2013
Close Bitnami banner
Bitnami