7.4.2013 KasvU- SaVe 4- 11

KasvU- SaVe 4- 11

7.4.2013

Kauden viimeinen turnaus käsillä, ennen tätä päivää ei vielä tiedetty pelataanko karsinnoissa vai ei, oikein huonolla tuurilla ja molemmat pelit häviämällä karsinta voitaisiin unohtaa. Onneksi EBL ei saanut sitä epäonnen kolmea pistettään joten pelit päästiin pelaamaan paineitta.

Päivän ensimmäisenä vastustajana Kasvu, joka majailee sarjataulukon häntäpäässä.

Ensimmäiset viisi minuuttia surffaillaan ja ihmetellään kumpi tässä oikein aloittaisi tämän maalinteon. Sitten Juho vaihtaa juomapullon terästetympään ja päättää lopettaa pelleilyn heti alkuunsa, alle minuutissa pari one-timeria Vesan syötöstä vastustajan maalin perukoille! Seuraavan maalin vastustaja saa lykättyä onnen avustuksella tietenkin Saven maalin sisuksiin. Tämä kuitataan kuitenkin Toni Halosen kahdella maalilla ketjukavereiden Mikon ja Ilmarin suotuisalla avustuksella syöttöjen merkeissä.  1-4 maali oli sen verran kaunista katseltavaa, että olisi Punakoneen Harlamov, Maltsev, Mihailovkin katselleet suut apposen auki: pakiston mahtiavaus Mikolle, Mikko jatkaa Ilmarille maalista katsottuna vasemmalle sivustalle ja samantien one-timer syöttö toiselle laidalle Tonille joka vastaa one-timerillä maaaaaliiin!! Pau! Pau! Ja Pau!

Toisen erän puolella Toni pääsee kokeilemaan vastustajan maalivahdin terävyyttä rangaistuslaukausen muodossa, mutta tunnetusti  huonon alustan pomppu koituu kohtaloksi ja viimeinen siirto maalinteossa epäonnistuu. 2-5 maali on todellinen Aksun mahtipommi, lämäri suoraan vastapalloon vastustamattomasti maalin etuyläpömpeliin! Boom! Samassa erässä Mikko herättelee runsaslukuista yleisöä(Niko+1) taiteilemalla maalin Raution nappipassista ja minuuttia myöhemmin Juho viimeistelee kypärätemppunsa jälleen Vesan syötöstä! Peli 2-7!

Kolmannessa erässä Ilmari saa kunnian täräyttää kaksi kertaa one-timerin vastustajan hyvin torjuneen maalivahdin ohitse Mikon ja Tonin millintarkoista syötöistä. Kyllä kelpaa! Vastustaja saa rangaistuslaukauksen jonka Krister nappaa kuin kypsyneen marjan pensaasta. Helppoa se on kun osaa. Juho kepittää vielä neljännenkin maalin ja ylläri ylläri, Vesan syötöstä! Toni vastaa 2-11 maalista Mikon passista , tämän jälkeen vastustaja pomputtelee vielä muutaman räkämaalin hiRRRveällä tuurilla ja lopputulokseksi merkitään selkeä 4-11 voitto Savelle.

Isoille pisteille pääsivät:

Juhotson 4+0, Tonisson 3+1, Mikkosdotter 1+3, Vesasson 0+4, Ilmarsson 2+1

Julkaistu kohteessa SaVe peliraportit 2012-2013
Close Bitnami banner
Bitnami