17.1.2015 SaVe II – Katpa 8 – 3

Loska loiskuu kengissä ja ruoho vihertää Arena Canterin pihamaalla, kun SaVe II-pelaajat rientävät kohti Arena Centerin hikisiä pukukoppeja sateisena lauantainapäivänä. Edellisen turnauksen kaksi tappiota mielessään joukkue on valmistautunut nöyrinmielin ottamaan itseään niskasta kiinni ja parantamaan otteitaan kaikilla osa-alueilla. Valmentajakin on salaperäisesti vaihtunut, kun Matti Kannala, ”joutuu jäämään pois peleistä tänään”. Valmennusvastuun haltuunsa ottanut Java on kuitenkin luonut entistäkin kiihkeämmät taktiikat illan peleihin. Valmentaja painotti, että pelaajien tulee olla viimeistään puolituntia ennen peliä paikalla, jotta alkulämmöt saadaan päälle. Tästä huolimatta pelaajat valuvat paikalle tuttuun tapaan pikkuhiljaa ja kun vapaita kenttiä ei löydy, niin myös alkulämmötkin jäävät ottajaansa vaille.

SaVe II lähtee peliin passiivisella 3/4-karvauksella ja 11+1 pelaajalla. Okko ”All-around-winger*” Vainonen häärii molemmissa laidoissa erästä riippuen. Muut pelaajat yrittävät tehdä parhaansa annetulla pelipaikallaan. Vastustajana ensimmäiseen peliin sapuu, suosiolla valkoisiin paitoihinsa vaihtanut, Katpa.

Alun ihmettelyn jälkeen ajassa 9.01 maalivalot vilkkuvat ensimmäistä kertaa, kun Tuukka ”Runosuoni” Terho tarjoilee ja Matti ”Sniper Rantanen tulittaa lukemat yhteen-nollaan. Erän lopulla SaVen hyvä ote kuitenkin lipsuu ja naapuri pääsee tasoittamaan ja ensimmäisen erän jälkeen taululla lukemat 1-1.

SaVe II oin kuitenkin päässyt jyvästä kiinni ja viime turnauksen pettymykset ovat unohdettu kun ajassa 18.23 Matti ”Mistänäitämaalejaoikeintulee” Rantanen tykittää numerot kahteen-nollaan! Miska ”Lapa maassa” Ikosen napatessa syöttöpisteen. Matin näyttäessa joukkueelle maalienteon mallia, myös ”syöttökone” Miska Ikoselle tarjoutuu tuhannentaalan paikka, eikä hän jätä sitä käyttämättä, 3-1! Juho ”Väkivahva” Helander nappaa maaliin syöttöpisteen. Eikä siinä vielä kaikki! Erän lopulla nähdään vielä kolme maalia, joista kaksi SaVe II:lle. Joonas ”Pakki” Helander tinttaa, Toni ”Nimipäiväsankari” Turusen syötöstä 4-1. Vastustajan kavennuksen jälkeen erän lopulla, Miska ”BOOOOM” Ikonen tuikkaa Jarno ”Snacky” Pasasen syötöstä numerot 5-2:een.

Kolmanteen erään kapelimestari Timo ”Arena Centerin Seppo Hovi” Javanainen vaatii joukkueelta terävyyttä ja painottaa, että ”mitään ei olla voitettu ja kaikki saattaa lipsahtaa vielä käsistä”. Kolmas erä alkaakin hieman rauhallisemmin, mutta Arena Center räjähtää ajassa 33.20 kun Timo ”Areena Centerin Seppo Hovi” Javanainen tinnttaa alivoimalla uskomattomattoman kuvion jälkeen numerot 6-2:een. Juho ”Syöttökone” Helander tarjoili maalin millintarkalla työskentelyllä. Katpan ylivoima kavennuksen jälkeen Jarno ”Snacky” Pasanen iskee Helanderin syötöstä lukemat 7-3:een. SaVe II ei kuitenkaan tyydy tähän vaan iskee Katpan verkkoon vielä yhden maalin. Koko hyökkäysketjun karatessa kolme-ykköseen. Timo ”Areena Centerin Seppo Hovi” Javanainen tarjoilee pallon laitaan Jaakko ”Jagr” Niilekselle, joka kokee suuren valonpilkahduksen ja kääntää rystyllä maalin eteen, josta Matti ”Hattrick” Rantanen pyyhkäisee reikäpallon verkon perukoille. Hattujen lentäessä kentälle ja maalilaulujen soidessa, vain summeri estää suuremman iltotulituksen vastustajan verkkoon.

  • Jäätävä 8-3 voitto ja 2 pistettä. Tähtipelaajat:
  • Kolme tähteä: Matti ”Hattrick” Rantanen 3+0
  • Kaksi tähteä: Miska ”BOOOOM” Ikonen 2+1
  • Yksi tähti: Juho ”Pistekärki” Helander 0+3
  • Lisäksi kyseenalainen erikoismaininta Jyrki ”Halonhakkaaja” Aallolle kolmesta jäähystä.
Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015
Close Bitnami banner
Bitnami