Blogiarkistot

25.3.2017 SaVe II – KGP 7 – 1

Päivän tokassa pelissä oli vastassa sarjan 3. SaVe II lähti peliin Jyrillä vahvistetulla puolustuksella. Ekassa erässä neljä maalia ja tukeva johto. Tomin puolen kentän liru alakulmaan, Villen tavaramerkki vanhanaikaisella, Miskan nätti kierto maalin takaa ja yks tietty taas Matsille. Tokassa erässä

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2016-2017

25.3.2017 Uhma – SaVe II 6 – 9

Kauden toiseksi viimeinen turnaus pelattiin SaVen entisessä kotiluolassa Hakaniemen torin alla. Ekassa pelissä vastassa oli keskikastin Synkkä Uhma. Edellisestä kohtaamisesta plakkarissa voitto tasaisen pelin jälkeen. Ensimmäinen erässä SaVe meni nopeasti johtoon Juhon tarjoillessa ensin Tomille ja sitten Matsille. Uhma kolkutteli

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2016-2017

18.2.2017 SC Hawks – SaVe II 6 – 2

SaVe II valmistautui hyvin päivän toiseen peliin tankkaamalla läheisellä grillillä ja lämmittämällä katsomon penkkiä. Taisi siellä joku käydä viereisellä vapaalla kentällä vähän neppailemassakin. Vastassa oli kuitenkin sarjakärki. Viimeksi hävittiin niukasti 2-1 ja nyt oli mielessä revanssi ja kaikki laitettiin likoon.

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2016-2017

18.2.2017 SaVe II – SB Vantaa XO 6 – 2

Pitkästä aikaa on luvassa raporttia myös SaVe II:sen peleistä. SaVe II suuntasi turnaukseen kauas susirajan taakse Tuusulaan. Vastassa oli ensin SB Vantaan XO vanhat ukot ja sitten nuori sarjakärki SC Hawks. SaVen onneksi SB Vantaan vauhti on sitten 90-luvun hieman hiipunut

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2016-2017

30.12.2015 SaVe 2 – syyskausi/reportaasi

SaVe 2 – syyskausi/ reportaasi SaVe 2 –kausi lähti käyntiin uuden valmennusjohdon lempeällä puheella. Viime kaudella rinkiin saapuneet Tuukka ja Jyrki lähtivät luotsaamaan lähes muuttumatonta punanuttujoukkoa kohti uusia haasteita. Uusina tulokkaina joukkueeseen saapuivat ennen kautta hajonneesta Lumierästä Harri, Mikko ja

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit

11.4.2015 SaVe II – AC Saints 5 – 3

Lauantai aamupelit ovat SaVe II:n jätkille aina vaikeita. Tällä kertaa kauden tokavikassa matsissa vastassa oli AC Saints. Odotettavissa oli tasainen matsi pisteiden mukaan. AC Saints oli yllättävän heikko ja ainoastaan heidän tähtihyökkääjä sai jotain aikaiseksi erikoisvartioinnista huolimatta (2+0). Matsin yksiselitteinen

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015

21.2.2015 Wolf – Save II 2 – 3

Illan toinen peli oli sarjajohtaja Wolfia vastaan. Viimeksi paikallisottelu päättyi kuitenkin Saven selkeään 5-1 voittoon, mutta takkiauki-taktiikalla ei voitu lähteä tähänkään kamppailuun. Olihan Wolf pöllyttänyt sarjakakkosen Ylhäksen edellisillä kierroksilla peräti 7-0. Save sai tuta Wolfin hyökkäysvoiman heti ottelun alussa. Se

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015

21.2.2015 Save II – Rangers IV 6 – 5

Sairas Veto lähti kolmanneksi viimeiseen turnaukseen pakkovoittojen edessä. Viidentenä majaileva Save hamusi kahta voittoa, jotka vaadittiin, jotta mahdollisuus nousukarsintoihin säilyisi. Ensimmäisenä vastaan asettui Rangers IV, jonka kanssa kamppailtiin edellisen kerran kovin tasaisissa merkeissä. Ottelu lähti liikkeelle Saven kannalta loistavasti. Ajassa

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015

8.2.2015 Save II – Juoni

Saven toinen ottelu oli pienen lepotauon jälkeen. Kahvit ja rahkat oli nautittu ja pisteiden saalistus Vantaalla pääsi toden teolla alkamaan. Vastaan asettui keskikastissa majaileva Juoni, jolta Save oli onnistunut saalistamaan pistepotin kauden ensimmäisessä pelissä. Peliin lähdettiin tutulla kokoonpanolla, muutoksia ei

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015

8.2.2014 Ylhäs – Save II

Save lähti kauden kuudenteen turnaukseen hakemaan täyttä pistepottia. Vantaalla pelattu turnaus alkoi aikaisella aamupelillä ja vastaan asteli sarjaa johtava väkivahva Ylhäs. Viimeksi Ylhästä vastaan pelatessa Save unohti maalineduspelin (molemmissa suunnissa) ja tuloksena oli monta merkkausvirhettä ja lopulta tappio. Tällä kertaa

Julkaistu kohteessa SaVe II peliraportit 2014-2015
Close Bitnami banner
Bitnami